Raahe Keskusta, Ouluntie 7 , 92100 Raahe

Nyt monien mahdollisuuksien kohde hyvältä paikalta, läheltä Raahen keskustan palveluita. Ydinkeskustaan on matkaa vain noin 500 m.

Tämä kohde pitää käydä katsomassa paikan päällä, jotta asiasta saa käsityksen, mutta avataan hiukan; huoneistonumeroita on tähän kokonaisuuteen yhteensä 11 kpl. Asunnot ovat yksiöitä ja kaksioita, kolmessa kerroksessa. On vielä myös ullakkokerros, johon voisi olla mahdollista rakentaa lisää asuntoja (on tällä hetkellä kylmää varastotilaa). Kaikissa asunnoissa on omat wc:eet ja keittiöt, osassa asunnoista on omat suihkutilat, mutta ei kaikissa. Tontilla on vielä myös piharakennus, jossa on yhteiset sauna- ja pesutilat sekä yksi asuinhuoneisto (nro 10), tilava autotalli ja varastotiloja.

Kiinteistö on kaukolämmössä, kaukolämmönkulutus on vuonna 2018 ollut noin 6 500 €/v. Katso kaikki kiinteistön kustannukset lisätiedoista.

Kiinteistöä on remontoitu vuosien varrella tarpeen mukaan. Kerrosten väliset viemärit on uusittu 2000-luvun alkupuolella (pois lukien yksi lyhyt pätkä), käyttövesiputkia on uusittu 1980-luvulta lähtien tähän päivään, kellarikerroksen lämmitysputkia myös 1980-luvulla.

Tontti on oma 882 m2:tä. Rakennusoikeutta on kokonaisuudessaan 529 k-m2:tä.

Soita ja varaa esittelyaika niin käydään katsomassa paikan päällä. Myyntiä hoitaa Pasi Siuvatti p. 050 555 5134 pasi.siuvatti@kodinaika.fi

Sijainti ja palvelut

Raahe Keskusta, Ouluntie 7 , 92100 Raahe. Keskustan palvelut noin 500 m päässä..

Ota yhteyttä

Pasi Siuvatti

pasi.siuvatti@kodinaika.fi

050 555 5134


Perustiedot

Kohdenumero:9711075
Sijainti:Raahe Keskusta, Ouluntie 7 , 92100 Raahe
Tyyppi:kerrostalo
Huoneistoselitelmä:11 huoneistoa, joissa keittiöt, wc:eet, osassa kph:neet, ullakko
Huoneita:6 h ja enemmän
Asuinpinta-ala:478.0 m²
Kokonaispinta-ala:619.0 m²
Lisätietoja pinta-alasta:Pinta-alat perustuvat pohjakuvaan. Pinta-alatiedot ovat suuntaa antavia ja saattavat poiketa todellisista pinta-aloista. Hinta ei ole pelkästään pinta-alaperusteinen.
Kerrokset:4
Kerros:4
Rakennusvuosi:1956
Käyttöönottovuosi:1956
Vapautuminen:muu ehto Osa huoneistoista myydään vuokrattuna, yksi huoneisto 1 kk kaupoilta, loput heti vapaita.

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta:120000.0 €
Myyntihinta:120000.0 €
Neliöhinta:251.05 € (laskettu automaattisesti velattomasta hinnasta)
Lisätietoja maksuista:Sähkö, kaukolämpö ja vesi kulutuksen mukaan. Kaukolämpöön on mennyt noin 6 500 €/vuosi 2018. Sähköön on mennyt noin 888 €/vuosi 2018. Vesimaksuihin on mennyt noin 572 €/vuosi 2018. Jätehuoltoon on mennyt noin 243 €/vuosi 2018. Vakuutuksiin on mennyt noin 886 €/vuosi. Kiinteistövero noin 800 €/vuosi 2018.

Asunnon lisätiedot

Kiinteistön vesijohto: kunnan, Viemäri: kunnan, Rakennusmateriaali: hirsi
Muuta kauppaan kuuluvaa:Ullakon irtain ja huoneistoissa olevaa irtainta (pöytiä, tuoleja jne)
Asunnon kunto:tyydyttävä
Tehdyt remontit:Huoneistoremontteja on tehty vuosien varrella. Kerrosten viemärit 2000-luvun alkupuolella (pois lukien yksi noin 2,60 m pätkä). Taloliittymät (käyttövesi ja viemäri) uusittu. Käyttövesiputkia uusittu 1980-luvulta tähän päivään. Kellarikerroksen lämmitysputket 1980-luvulla. Kaukolämpö 1984. Valokuitukaapeli mahdollisuus.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:Kaukolämpö
Siirtyvät liittymät:Sähkö-, kaukolämpö-, vesi- ja viemäriliittymät siirtyvät.
Kattotyyppi:Harjakatto Peltikate
Keittiön kuvaus:Kaikissa keittiöissä kaapistot, liesi, allas, jenkkikaappi (suurimmassa osassa).
Kylpyhuoneen kuvaus:Osassa huoneistoista kylpyhuone/wc: wc-istuin, bidesuihku, allas.
Seinämateriaalien kuvaus:Maalattua gyprokkia/lastulevyä.
Saunan kuvaus:Puukiuas, lauteet, ikkuna, suihku.
WC kuvaus:Kaikissa huoneistoissa wc-istuin, bidesuihku (ei ihan kaikissa), allas, peili.

Asunnon tontti

Tontin omistus:oma
Kiinteistötunnus:678-15-56-59
Tontin pinta-ala:882.0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:Tontin kokonaisrakennusoikeus 529 k-m2. Lisätietoja Raahen kaupunki p. 08 439 3111.
Kaavoitustiedot:Asemakaava, yleiskaava. Lisätietoja Raahen kaupunki p. 08 439 3111.
Rakennukset:Piharakennus (111,4 k-m2), jossa yksi asunto (nro 10: 1h, kk), pukuhuone, kylpyhuone, sauna, wc, autotalli ja varastotiloja.

Muut lisätiedot

Palvelut:Keskustan palvelut noin 500 m päässä.
Koulu:Keskuskoulu (ala-aste) noin 150 m. Merikadun koulu (yläaste) noin 1,2 km. Lybeckerin opisto noin 200 m. Raahen lukio noin 1,2 km. Raahen Porvari- ja Kauppakoulu noin 1,2 km. Raahen Ammattiopisto noin 1,5 km.
Päiväkoti:Vihastenkarin päiväkoti (yksityinen) noin 350 m.






Call Now Button